HAKU ON ALKANUT
Suomen suurimmat elokuvaklubit Future Shorts Finland ja DocLounge Finland esittelevät tapahtumissaan uuden, kiinnostavan suomalaisen lyhytelokuvaohjaajan ja hänen teoksensa. Pirkanmaan Elokuvakeskus (PEK) vie osaltaan lyhytelokuvan elokuvateattereihin.
Maaliskuussa alkava ALKUKUVA-hanke tuo kotimaiselle lyhytelokuvalle uuden näytöspaikan kansainvälisten Future Shorts ja DocLounge klubien yhteyteen.
ALKUKUVAn tavoitteena on nostaa lyhytelokuvan tekijöitä tietoisuuteen kotimaassa ja tarjota heille väylä kansainväliseen näkyvyyteen. Future Shorts Finland tarjoaa lähetetyt lyhytelokuvat myös kansainväliseen jakeluun ja näin pyrkii omalta osaltaan saamaan kotimaista lyhytelokuvaa maailmalle. Haku on jatkuva ja ohjeet löytyvät sivun alaosasta.
ALKUKUVA ja FUTURE SHORTS
Future Shorts Finlandin valtakunnallinen klubiverkosto esittelee joka kuukausi tapahtumissaan uuden, kiinnostavan suomalaisen lyhytelokuvaohjaajan ja tämän 1-3 lyhytelokuvaa (kesto max. 20 min). Teos/ teokset esitellään jokaisessa Suomen Future Shorts -kaupungissa alkukuvana ennen illan kansainvälistä FS-elokuvanäytöstä. Ohjaajan ja muunkin työryhmän toivotaan osallistuvan mahdollisimman monelle klubille.
Tekijät nostetaan verkkosivuille, tiedotteisiin ja sosiaaliseen mediaan ko. kuukautena.
Kaikki alkukuviin tulleet elokuvat tarjotaan FS-Worldin levitykseen. Tekijät päättävät kuitenkin lopulta itse, antavatko elokuvansa kansainväliseen levitykseen.
Hankkeen tavoitteena on nostaa lyhytelokuvan tekijöitä ja heidän töitään laajempaan tietoisuuteen kotimaassa ja tarjota heille samalla uusi väylä kansainväliseen näkyvyyteen.
MATERIAALI
Ilmoittautuminen tapahtuu oheisella lomakkeella. Samat elokuvat tarjotaan myös DocLoungeen ja Pirkanmaan Elokuvakeskukselle. Katselukopiot toimitetaan DVDllä. Jokaisesta elokuvasta täytetään ilmoittautumiskaavake erikseen.
TAPAHTUMAT JA ESITYSKORVAUKSET
Ohjaajan toivotaan osallistuvan vähintään yhteen tapahtumaan ja esittelemään elokuvansa. Yhden tapahtumaan osallistumisen osalta korvataan ohjaajan matkakulut julkisten kulkuneuvojen mukaan. Lisäksi korvataan 2 hengen hotellihuone 1 yöksi, mikäli tapahtuman etäisyys vaatii yöpymisen. Järjestäjät maksavat esityskorvausta jokaisesta näytöksestä KO kuukautena. Tällä hetkellä osallistuvia kaupunkeja on Future Shorts verkostossa 6 kpl ja DocLoungessa 4 kpl.
www.futureshorts.fi / www.doclounge.fi / www.elokuvakeskus.com